Kainuun Lausujat

KAINUU RUNOILIJOIDEN PAIKKANA

Kainuulaisia ja Kainuussa vaikuttaneita runoilijoita on paljon. Tämän totesimme Kainuun lausujissa etsiessämme kainuulaisten runoilijoiden runoja esitettäväksemme viime talvena. Moni runoilija on turhaan jäänyt suurten poikiemme Eino Leinon ja Ilmari Kiannon varjoon. Seuraavat pohdinnat Kainuusta runoilijoiden paikkana ovat syntyneet tämän prosessin pohjalta.

Paikka ja etäisyys siihen on ollut monen runoilijan innoituksen lähteenä. Poissaolo korostaa paikan merkitystä samoin ajallinen etäisyys. Paltaniemeltä nuorena Ruotsiin muuttaneen Jorma Sivosen runossa tämä on selvästi nähtävissä: “…/Oulujärvi sävelet synnyttää./Myrskyt mahtavat voimansa jakaa./Sen tyvenet mielemme herkistää./Muistot, mainingit aikojen takaa/…”

Tärkeäksi paikka voi tulla myös tiettyyn vuodenaikaan. Maria Vaaran vuosi vaihtuu kanervan kukkiessa, mutta hän ei taita kanervaa käteensä missä vain, vaan nimenomaan Oulujärven rannalla. Lopulta kanervan kukka on hänelle vertauskuva itsestä, minän tilan löytämisestä.

Risto Kormilaisen runoissa paikka on usein kuvattu kuin pysäytettynä hetkenä. Hänen laajassa tuotannossaan luonto on lähellä ja Kainuu tunnistettavissa vuodenaikoineen, metsineen, peltoineen, saunojineen, onkimiehineen ja autioine hylättyine taloineen. “Järven musta kevätpeili/kuprulla koko kutuaallokko/hauet levolla lepikossa/tornissa toinen puoli…”

Paikan merkitys voi olla sosiaalinen, kuten Risto Oikarisen runossa: “Isoisä istuu keittiönpöydän ääressä, pöytä on ikkunan alla/ikkuna kasvaa pakkaskukkia…” Ajallinen etäisyys ja kaipaus suuntautuu usein runossa menneeseen, mutta se voi suuntautua myös tulevaan; kaipauksena paikkaan ja tilaan, jota ei vielä ole. Tämä tulee esille useammassakin Oikarisen runossa esimerkiksi “Tulkoon sitruunaperhonen, sitruuna; pääsiäinen, Pääsiäissaaret,…”

Soile Seppä kirjoittaa ihmisen sanoja toiselle jatkuvasti ainakin päiväkirjaan. Kirjoittaminen merkitsee hänelle tinkimätöntä rehellisyyttä itseä kohtaan. Hänen runojensa paikka löytyy syvältä omasta mielestä ja sen tuntoja hän haluaa lukijoilleen välittää. “Haluan puhua hiljaisella äänellä/ihmisen sanoja toiselle,/kuulla kipeän kysymyksen tyhjien lauseiden taka,/tavoittaa veljeyden ohikulkijan katseessa.”

Esityksemme nimiruno Valo ajallaan aina on Helinä Siikalan. Hänen paikoissaan luonto ympäröi ihmistä voimakkaana ja voimaa antavana. Tätä kuvaavat myös hänen omat sanansa suhteestaan Kainuuseen: ”Kainuun Oulujärven, Koikerolahden ja Paltaselän maisema on leimannut minut ja tunkee läpi, muodossa tai toisessa, kaikkeen, mitä kirjoitan.”

Konkreettisen kokonaisvaltaisen kokemuksen paikasta välittää Liisa Haapalaisen runossaan “Lähehän sinnäi Vuokattii / vuara rinteille hiihtämää…” Suksien surujuhlaa keväisin viettävä kirjailija Hannu Niklanderin runossa taas kokemus talven muuttumisesta kevääksi on kirjoitettu tarkasti kuuloaistin kautta. Sen voisi tulkita myös ristiriidan paikaksi.

Tittamari Marttisen runo Kärsivällisyys kuvaa ihmisten välistä tilaa, mutta myös vapauden paikkaa: “Haluan hypellä vallattomasti/ympäri huoneita ja ympäri pihaa, juosta kädet levällään,…” Hyvien kenkien ylistys on vapautta kuvaava, mutta siinä, missä Kärsivällisyys on etsijän runo on Hyvien kenkien ylistys löytäjän runo: “…pyyhkäiskää ohitseni autoillanne,/rullatkaa ikkunat auki,/heiluttakaa käsiänne, viheltäkää/ja huudelkaa!/Minä kävelen.”

Eino Leinon runojen paikka on usein luonnossa, joka vertautuu ihmisen mieleen, tunteisiin ja kaipuuseen, kuten Minä metsän polkuja kuljen -runossa. Pyhää paikkaa hän kuvaa runossaan Pyhät on pihlajat pihalla, josta tulee myös pyhän rikkomisen paikka “Poika julma neion nuoren/mielytti metisin kielin/alla pihlajan pyhäisen/äiti vanhan nukkuessa.”

Risto Ahti on ennen päätoimista kirjailijuuttaan toiminut opettajana mm. Suomussalmella. Soiset rannat, joita hän Tervankukka -runossaan kulkee hillankukkia etsien sopivat hyvin Kainuun maisemiin. Myös hänellä paikat luonnossa vertautuvat voimakkaasti ihmisen mieleen.

Sari Hämäläinen-Kemppaisen runossa Syntyä lihasta paikat ja tilat vaihtuvat räiskähtäen – syntymä, ilo, riemu, juopumus, katumus ja kuolema. Toisaalta hänen runoistaa löytyy myös seesteisiä olemisen tiloja ja paikkoja, joissa kainuulaisella luonnolla on vahva sija.

Saari on paikka Tarja Leinosen runossa. Pojalle se on elämän, pelon ja kuoleman paikka ja äidille taas rakkauden, menetyksen ja surun paikka. “…Ja meri löi kallioon,/jolla mattoja kuurasi äiti,/joka rakasti poikaa,/joka kellui takissaan/kuin punainen lumme.”

Tunnistan itsessäni kaukaa katsojan. Pohjanmaa; sen joet, kyläaukeat, metsät ja nevat sekä ihmiset; on se paikka, jota Kainuusta päin kaksikymmentä vuotta katseltuani puhkesin kirjoittamaan. Kaukaa katsoen näkee lähelle tarkemmin ja eri tavoin ja eri tavoin näkeminen sytyttää ja synnyttää runon. Vaikka monissa runoissa Pohjanmaa ei enää ole konkreettisesti läsnä, on se tunteiden paikkana kuitenkin olemassa ehdottomasti. Sama paikka, sama koti ja vuodenaika oli erilainen paikka sisaruksillekin. “Kesälapsen keskeytynyt leikki./Äidin karhutus./Syksy./Pelko etsii pesäpaikkaa./Miten sukeltaa pitkän pimeän läpi./Uuteen valoon! Valoon! Valoon…/Syksylapsi hohtaa pimeyden sylissä./Veri virtaa varpaissa asti./Tanssii. Tanssii avojaloin metsää./ Metsää!/Keltaista!/Vihreää!…”

Esitettäessä runo muuttuu syvällisemmäksi sekä kuulijoille että lausujille; runo on heidän yhteinen kohtauspaikkansa. Lausujille toistuvat esityskerrat laajentavat ja syventävät omaa kohtaamista runon kanssa; runon puuhun kasvaa uusia oksia joka esityskerralla. Näin käy lukiessakin. Joka lukukerralla runon sisään aukeaa uusia ovia myös runon kirjoittajalle itselleen.

Kirjailijat ja lähdeviitteet:

Eino Leino syntyi Paltaniemen Hövelössä 1878 ja kuoli Tuusulassa 1926. Lainaukset kirjoista

Laulun lapsi, Otava 1922 ja Sata kauneinta laulua, Otava 1989.

Kajaanissa 1978 syntynyt kirjailija Risto Oikarinen on opiskellut Helsingissä saksofonin ja klarinetin soittamista ja teologiaa. Lainaukset ovat runokokoelmasta Värioppi, Otava 2012.

Kirjailija Risto Kormilainen on syntynyt Kajaanissa 1955 ja asuu Suomussalmella. Hän on ennenkaikkea runoilija, mutta on kirjoittanut myös romaaneja. Lainaus kirjasta Poltettujen seppelten juhla, Pohjoinen 1988.

Kirjailija Seija Mustaneva on syntynyt 1955 Rautiossa Kalajoella. Mustaneva on asunut Kajaanissa 1977 lähtien. Häneltä on ilmestynyt neljä runokirjaa. Lainattua runoa ei ole julkaistu.

Soile Seppä on syntynyt Vaasassa 1934 ja asunut Kajaanissa 1964-1992. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja, runoja ja muistelmia. Lainaus on esikoisteoksesta Tie on meissä, 1985.

Kajaanilaislähtöisen Tittamari Marttisen tunnetuinta tuotantoa ovat lasten- ja nuortenkirjat.

Aikuisten runokirjoja Marttiselta on ilmestynyt kuusi. Hän on syntynyt vuonna 1968. Lainaukset kirjasta Rakkausmatkat, WSOY 2005.

Risto Ahti on syntynyt Lahdessa 1943 ja asuu Tampereella. Nuorena runoilijana hän on toiminut opettajana Suomussalmella. Kirjailijan työnsä lisäksi hän kokee elämäntyökseen lyriikan opettamisen. Hänen kurssejaan Oriveden opistossa sanotaankin runouden korkeakouluksi. Tervankukka –runo löytyy kirjasta Ilon ääriviivat – valitut runot 1967-1998, WSOY 1999.

Nykyisin Hangossa asuva lääkäri, kirjailija, kolumnisti ja kouluttaja Helinä Siikala on syntynyt Suomussalmella 1943. Lainattu runo löytyy kirjasta Pysähdytään, anna kätesi, Otava 1977.

Maria Vaaran syntyi Kuhmossa 1931 ja kuoli Oulussa 1992. Hän toimi opettajana ja kirjastonhoitajana Kainuussa 1953-1970 ja asui mm. Paltamossa. Kanerva-aiheiset runot löytyvät kirjasta Miten herätessä pitää puhua, Gummerus 1977.

Sotkamolainen kirjailija ja toimittaja Tarja Leinonen (Korhonen) on syntynyt Kajaanin maalaiskunnassa1966.  Lainaus kirjasta Punahilkat, Kustannuskynnys 2012.

Kirjailija Hannu Niklander on syntynyt Helsingissä 1951, mutta hänen äitinsä sukujuuret ovat Kainuussa. Niinpä hän vietti lapsena paljon aikaa täällä mummolassa ja on aikuisenakin palannut tänne monta kertaa. Tekstissä viitattu runo löytyy kirjasta Suksien surujuhla, Karisto 1985.

Liisa Haapalainen on kirjoittanut kirjansa Vieraissa saappaissa, kun pöytälaatikko alkoi pursuilla yli laitojensa. Haapalainen on entinen sotkamolainen, joka asuu nykyisin Tarvasjoella.

Sari Hämäläinen-Kemppainen on syntynyt Kuhmossa 1973 ja asuu Sotkamossa. Runoja ei ole julkaistu. Hän on Kainuun lausujien aktiivijäsen.

Jorma Sivonen on Ruotsiin 1960-luvulla muuttanut paltaniemeläinen. Runoa ei ole julkaistu.

© 2017 – Kainuun Lausujat ry