Kainuun Lausujat

2016 Ilman toivoa se ei voi elää

Esitys koostettiin Helvi Torvisen runokirjastosta Kaukametsän opiston aikuisten runoryhmässä Panu Huotarin ohjauksessa. Kiertue Kainuun kunnissa toteutettiin rinnan Runo minulta -hankkeen kanssa.

Esityksen nimi on Nazim Hikmetin runosta ‘Ihmisten enemmistö’. Muita runoilijoita ovat Lars Hulden, Eeva Park, Oiva Arvola, Kirsi Kunnas, Marja-Leena Mikkola, Aaro Hellaakoski, Arvo Turtiainen, Lauri Viita, Katri Vala, Pertti Nieminen, Uuno Kailas, Ho Tši-minh ja Oiva Paloheiumo. Keskeiseksi teemaksi nousi ‘pienen ihmisen puolesta luonnollisesti’.

Helvi Torvinen oli syntynyt Ristijärvellä 1917 köyhiin oloihin ja oli lapsena kaksi kertaa huutolaisena. Runot, teatteri ja ylipäänsä kulttuuri olivat hänelle nuoresta asti yhtä tärkeitä kuin jokapäiväinen leipä. Hän eli monivaiheisen elämänsä viimeiset vuosikymmenet sokeana. Itse hän sanoi “Minä en ole näkövammainen, mina olen sokkea.” ”Tämä on mulle kaikkein parasta.” hän sanoi, kun joku luki hänelle runoja. 

Helvi halusi kokoamansa runokirjaston käyttöön kuolemansa jälkeen. Perikunta lahjoitti kirjat Kainuun lausujille. Tartuimme heti haasteeseen ja löysimme nämä runot, jotka Panu Huotari kokosi esitykseksi.

Lavalla esiintyvät Raimo Reinikainen, Ulla Heikkinen, Taina Surma-Aho, Teija Rääpysjärvi, Seija Mustaneva, Arja Mikkonen, Esko Piippo, Anja Tiainen ja Siiri Määttä.

Toukokuuksi 2016 kokosimme Kajaanin pääkirjaston alakerran vitriineihin näyttelyn Helvi Torvisen elämästä ja runoista.

Helvillä ei ollut kuolemansa jälkeen muistotilaisuutta. Hänen tyttärensä sanoi runoesityksestä ja näyttelystä ”Juuri tällaisen ’muistotilaisuuden’ Helvi olisi halunnut.” Muistotilaisuuksia esitykset todella olivat. Aina löytyi yleisöstä ihmisiä, jotka olivat tunteneet Helvin hänen pitkän elämänsä jossain vaiheessa. Muisteluita ja tarinoita riitti.

Kuva: Panu Huotari

© 2017 – Kainuun Lausujat ry