Kainuun Lausujat

Levottomina kiertävät ajatukset maata kuin linnut palavaa pesäpuuta. Hävityksen, nälän, paon tiet johtavat koteihin kautta maan. Siellä olisi ihmisen ollut hyvä elää kasvin lailla hiljaa suonissa tuleentuvien peltojen rauha. Sukeltaa aamujen kastemaljaan, kuohua väkevästi kesän auringon alla, liukua syyspäiväin hopeasineen. Laulaa laulu rakkaudesta, lasten ilosta ja ihmetyksestä. Tuskan mustissa liekeissä, valitusten meressä karaistuvat kärsivälliset sydämet, terästyvät viljelijäin siunaavat kädet kumeaan uhkaan, puhdistavaan hävitykseen. Ajatukset kiertävät maata kuin linnut palavaa pesäpuuta tähyten pesien tuhoojia, huutaen taistelun kovan laulun. Lähde: Vala, Katri 1942: Pesäpuu palaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. Yksi runotreffeille valikoituneista runoista

Kainuun lausujat on perustettu 1980-luvun lopulla tukemaan lausunnan ja runouden harrastusta Kainuussa. Samaa tehtävää yhdistys täyttää edelleen. Järjestämme toimintaa ja esityksiä eri-ikäisille kainuulaisille: loruleikit ja sanataidekasvatus, runoryhmät ja esiintymiskoulutus, avoimet yleisöesitykset joulusta juhannukseen, tilausesitykset, jäsentapaamiset, runopiknikit, retket jne.

Runojen harrastus, lukeminen ja esittäminen ovat eri ikäisiä ihmisiä yhdistävä harrastus. Niistä innostuvat lapset, nuoret, aikuiset ja iäkkäämmät ihmiset. Tämä näkyy sekä Lausujien aktiivijäsenissä että yleisössämme.

Pääosin toimimme Kajaanissa, mutta pyrimme vierailemaan myös muissa Kainuun kunnissa hanke- ja projektirahoitusten turvin.

Valitsemme vuosittain teeman (teemat), joka viitoittaa vuoden toimintaa.

Vuoden 2020 teemana on Draamaa ja rytmiä runoon. Tänä vuonna Kainuun lausujat täyttää 40 vuotta.

Vuoden 2019 teemana on runo maisemassa – maisema toimii esityksen lavasteena. Vuoden päätapahtumana on Runoretki 11.8. Vuolijoen Karjalaan, Manamansaloon ja Kivesvaaralle.
Matkan aikana  nähdään kolmiosainen esitys ’Minä huokaan kuin metsä’.
Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahan turvin järjestämme kolme Runoretkeä eri puolille Kainuuta. Toinen Runoretki on 29.9. ja se suuntautuu Sotkamoon ja Ristijärvelle.

Vuoden 2018 teemana ovat runotreffit – esiintymisten lisäksi laskeudutaan lavalta, tavataan ihmisiä ja keskustellaan runoista.

Vuonna 2017 teemoina ovat sadut ja loitsut.

© 2017 – Kainuun Lausujat ry